Itse olen kankaaseeni tyytyväinen. Värit sopivat hyvin yhteen ja kirjonta tuo kuvioihin pienen kimaltelevan lisän. Osa iirispainannoista ei tule kovin paljoa esille, mutta lähemmässä tarkastelussa värierot kyllä huomaa. Muutamat siivet jäivät vähän rikkonaisiksi, mutta mielestäni se on vain muistutus siitä, että kangas on itse painettu. Tarkasteltaessa kangasta yhtenä kokonaisuutena kuvioryhmät olisivat voineet sijoittua hieman lähemmäs toisiaan. Toisaalta jos kankaasta tekee esimerkiksi sisustustyynyjä, sijoitteluratkaisu on varmasti järkevä. Erityisen tyytyväinen olen kankaan yksinkertaisen herkkään tunnelmaan, johon vaikuttavat valitut värisävyt ja kuviot.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
Oma kangas: lopputulos
Tältä valmis kangas nyt sitten näyttää!

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti