Neuluri neuloi bamburätin

Oma kudonnainen: Matto alkutekijöissään

Tästä se pitäisi tulla, pikkuhiljaa...

Täs mä hitsaamas

Tarkoituksena oli tutustua MIG-hitsaukseen ja tehdä pienimuotoinen hitsauskokeilu. Hitsausta olisi voinut soveltaa myös liitokseen, mutta nimikyltin tekeminen tuntui itselle mielekkäämmältä vaihtoehdolta.

Yläpuolella kuva, jossa kokeilen MIG-hitsausta. Hitsaaminen tuntui aluksi aika jännittävältä. Kun vain ryhtyi hommiin, se ei ollut enää jännittävää, enemmänkin haastavaa. Välineet sinänsä ovat melko yksinkertaiset ja niiden käyttöön on olemassa selkeät ohjeet (esim. langan pituus).  Ainakin aluksi oli hankalaa tottua kypärän käyttöön, vaikka käytössämme olikin hienot automaattisesti pimentävät kypärät. Ensimmäistä kertaa hitsatessa oli vaikea saada aikaan siistiä jälkeä. Tästä syystä lopputuloksesta ei jääkään paljoa kerrottavaa.. Yleensä haluan pyrkiä parempaan, jos en ole lopputulokseen tyytyväinen. Työn kokeiluluonteiset tavoitteet kuitenkin toteutuivat, vaikka lopputulos ei ollutkaan silmää hivelevä. 

Hitsauskokeilun myötä itselleni selkeni kuva siitä, mitä hitsaaminen on. Lienee selvää, että MIG-hitsaus ei ole sopiva alakoulun teknisen työn sisältöihin, mutta oli mielenkiintoista päästä itse kokeilemaan tätä tekniikkaa.

Elektroniikkatyö: yövalo/loistava lahjapaketti

Elektroniikkatyössä tehtävänä oli valmistaa itse piirilevy ja juottaa siihen tarvittavat komponentit siten, että valmis tuote toimisi yövalona tai muuna vastaavana valonlähteenä.  

Alunperin suunnitelmanani oli sijoittaa LED-valot kylpyankan tai vastaavan sisälle, jolloin lopputuloksena olisi ollut hauska, valoa ainakin himmeästi loistava lelu. En kuitenkaan löytänyt sopivaa kylpyankkaa/lelua, joten oli muutettava suunnitelmia. Pyöriessäni Ikeassa silmiini osui hauskannäköiset kennopaperista valmistetut puolipallot. Siitä lähti ideointi. Ensin ajattelin tehdä puolipalloista jouluvalosarjan kaltaisen rykelmän, mutta toteutus tuntui hankalalta. Pakettiosastolla mieleeni tuli idea lahjapaketista, jonka päällä olisi puolipallo, jonka sisälle olisi asennettu LEDit. Suunnitelma oli valmis! 

Elektroniikkatyöt olivat jonkin verran tuttuja jo entuudestaan: yläasteella teimme elektroniikkatyönä kukkienkasteluindikaattorin ja monialaisissa kuulapelin. Vaikka aiemmat työt olivat sujuneet melko hyvin ja tuotteista tuli toimivia, en ollut ikinä tullut ajatelleeksi niiden toimintaa syvällisemmin. Tämän elektroniikkatyön ja tenttiin lukemisen myötä piirilevyn ja komponenttien toiminta-ajatukset tulivat tutummaksi ja sitä kautta myös itse työskentely helpottui. Työn vaikein osuus oli melkeinpä reikien poraaminen piirilevyyn, sillä poran terä tuntui lipevän helposti.

Työn soveltuvuus alakouluun

Koen elektroniikkatyöt alakouluun sopiviksi. Esimerkiksi juuri tällainen LED-työ tai äänimerkkejä antava työ (esim. monialaisten kuulapeli), sopivat toteutettaviksi myös alakoulussa. Elektroniikan opetuksessa on mietittävä, kuinka syvällisesti esimerkiksi eri komponenttien toimintaan halutaan perehtyä. Alakoulun sisällöissä liikuttaessa ei varmaankaan tarvitse ainakaan kaikkien osien toimintaa täysin käydä läpi. Toivottavaa olisi, että oppilaille jäisi kuitenkin jonkinlainen kuva siitä, miksi erilaisia komponentteja tarvitaan. Muutoin työskentely saattaa jäädä melko pinnalliseksi. Tämän kurssin kaltaisessa elektroniikkatyössä olisi hauskaa, että oppilaat saisivat itse suunnitella kotelon, johon LEDit asennetaan (kuten mekin saimme). Tietysti jonkinlaiset raamit on hyvä tässäkin oppilaiden suunnittelulle asettaa.

Metallilevytyö: peltirasia

Tehtävänä oli valmistaa metallilevytyönä pieni metallinen säilytin. Materiaalina tuli käyttää tinapeltiä ja liitokset tehdä joko juottamalla tai pistehitsaamalla.

Päätin tehdä peltirasian, jossa voisin säilyttää omistamiani pieniä kirjainleimasimia. Leimojen oma paketti on säilytyksen kannalta hieman hankala, sillä leimat pitää asetella aina huolellisesti jotta ne pysyvät paketissa. Lisäksi halusin, että myös mustetyyny mahtuu samaan rasiaan leimojen kanssa. Peltirasian käyttötarkoitus oli siis alusta asti selvillä.

Kirjainleimasimet, jotka kaipasivat uutta kotia.

Rasian pohjan kooksi päätin 8 cm x 8 cm. Korkeutta rasialla on 3 cm. Ennen kuin rasian osia alettiin leikkaamaan suoraan pellistä, tehtiin paperista levityskuva, johon oli lisätty myös taitevarat, joiden avulla tehdään kulmaliitokset ja reunojen "huolittelu". Kaavan avulla pystyi hahmottamaan rasian todellista kokoa ja kokoamista. Levityskuva toimi myös kaavana seuraavassa vaiheessa.

Rasian paperinen kaava.

Seuraava vaihe olikin jäljentää ja leikata kaavan avulla peltilevystä oikean kokoinen ja muotoinen osa. Ei ihan helppoa alkuun!

Kulmien leikkaamisessa piti olla tarkkana!

Kun osa oli kokonaan leikattu, taitevarat taitettiin siihen tarkoitetulla laitteella.Viimeisissä taitoksissa piti käyttää eri laitetta, jotta jo taitetut varat eivät litistyisi.

Taitoksia.

Taitosten jälkeen olikin aika juottaa kulmaliitokset. Olennaista oli, että käytti juottaessa oikeaa metallilankaa (nimimerkki "Miksei tää lanka sula?"). Aluksi juottaminen tuntui hankalalta ja jälki ei ollut siisteimmästä päästä. Työn edetessä pääsi aina hieman enemmän jyvälle parhaasta tekniikasta ja sopivista apuvälineistä. Loppuvaiheessa tehdyt kulmat olivatkin ensimmäisiä siistimpiä kuin ensimmäiset.

Rasian kansi valmistettiin samalla tavalla kuin pohjaosa. Kannen osalta oli huomioitava, että sen tulisi olla hieman alaosaa isompi. Kokoero mahdollistaisi sen, että osat menevät sisäkkäin.

Valmis peltirasia. Rasian kyljessä kulkee aakkosia alusta alkaen ja kannessa on teksti KIRJAIMET.

Lopputuloksena on melko siisti, pieni peltirasia. Halusin välttää sitä, ettei kannesta tule rasiaan nähden liian väljä. Tästä seurauksena kannesta tulikin hieman liian pieni. Yksi rasian käyttöä rajoittava tekijä onkin juuri se, että kansi sopii parhaiten rasiaan tietyin päin aseteltuna.

Työn soveltuvuus alakouluun

  

Peltirasian valmistamisen työvaiheet, etenkin levityskuvan tekeminen, vaativat avaruudellista hahmottamista. Siksi tällainen työ on omiaan myös alakouluun. Mielestäni ei olisi pahitteeksi, vaikka levityskuvan piirtämistä harjoiteltaisiin malliesimerkeillä muutamaan kertaan ennen varsinaisen levityskuvan tekemistä. Vaihe, joka saattaa alakoulussa tuottaa erityisiä hankaluuksia on kulmien juottaminen. Tarkkana tulee olla myös kannen koon kanssa, jotta siitä tulee rasiaan sopiva.

Kovajuotosharjoitus: Vaatekoukku

Kovajuotosharjoituksen tarkoituksena oli kokeilla teräksen kovajuottamista messingillä, metallin käsisahausta, porausta, viilausta ja suihkemaalausta. 

Ensin piti sahata teräksestä oikean kokoinen pala.

Huom. Sahausote: parempi käsi kahvaan, toinen käsi etuosaan.

Kun oikean kokoinen pala oli sahattu, kappaleen päät hiottiin metallihiomakoneella eli smirgelillä. Kappaleeseen porattiin kolme reikää koukkua ja kiinnitystä varten pylväsporakoneella.

Seuraavaksi oma nimi meistattiin kappaleeseen kirjainmeisteillä. Tämän jälkeen oli vuorossa koukkuosan valmistus: ensin katkaistiin vipuleikkurilla oikean kokoinen pala pyöröteräksestä ja palan päät hiottiin. Sitten koukku taivutettiin oikeaan muotoon. 

Osat olivat siis valmiina ja oli aika yhdistää ne. Yhdistäminen tapahtui messinkijuotoksella, jonka tekemiseen tarvittiin kaasuhitsausvälineitä. Lopputulos näkyy alla!

Prosessin ja lopputuloksen arviointi

Vaatekoukun valmistaminen ei ollut monimutkainen prosessi, vaikka se sisälsikin erilaisia vaiheita ja uusien koneiden käyttöä. Itselleni uusia laitteita olivat muun muassa vipuleikkuri, smirgeli ja kaasuhitsauslaitteet. Eniten pohdintaa aiheuttivat juuri kaasuhitsauslaitteet, mutta pienen harjoittelun ja kertauksen jälkeen tuokin työvaihe sujui lähes ongelmitta. Pientä sydämentykytystä aiheutti se, kun koukulle muotoiltu teline kaatui. Tästä syystä koukkuosa meni lopulta hieman vinoon.

Lopputuloksena syntyi siisti ja toimiva koukku. Suihkemaalaus antoi koukulle viimeistellyn ulkonäön, vaikka johonkin kohtaan taisi tulla suihkautettua maalia jopa vähän liikaa. Koukkuosan vinous on ainoa työn ulkonäössä häiritsevä asia, mutta toisaalta tämä työ oli ennemminkin tekniikkaharjoitus. Vinous ei kylläkään haittaa koukun käyttöä, ja voi olla että se päätyykin joskus seinälle esimerkiksi pyyhekoukuksi.

Työn soveltuvuus alakouluun

On selvää, ettei tämänkaltaista työtä voida toteuttaa alakoulussa, sillä kaasuhitsauslaitteet eivät kuulu alakoulun opetukseen: Työturvallisuusoppaan mukaan kaasuhitsauslaitteita ei SAA käyttää alakoulussa. Oppaan mukaan kaasuhitsauslaitteita voidaan käyttää yläkoulussa, mutta ainoastaan opettajan välittömän valvonnan alaisena. Oman aineenhallinnan kannalta kuitenkin tämäkin työ oli hyödyllinen.

KSP4 Tuotesuunnittelu

Suunnitteluvaihe kuuluu kokonaiseen käsityöprosessiin. Näin ollen myös koulun käsityötunneilla oppilailla pitäisi olla aktiivinen rooli töiden suunnittelussa. Aiemmin olen kokenut tämän melko haastavaksi toteuttaa, jotta suunnittelu ei jää vain pinnalliselle tasolle. Näiden opintojen myötä koen saaneeni lisää työkaluja käyttööni suunnittelunopettajana. Tämä kurssi ja käsityökasvatuksen perusopinnot ylipäätään ovat rohkaisseet minua antamaan oppilaalle yhä suuremman roolin suunnittelussa. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikissa koulussa toteutettavissa käsitöissä ei ole mahdollista antaa yhtä paljon tilaa oppilaan omalle suunnittelulle. En pidä tätä kuitenkaan huonona asiana, jos suunnittelun osuus jossakin toisessa työssä on suurempi.

Suunnittelun osuus määräytyy oppilaiden ikätason perusteella. Mitä pienemmistä oppilaista on kyse, sitä yksinkertaisemmista suunnitteluvaiheista voidaan lähteä liikkeelle. Esimerkiksi ekaluokkalaisten kanssa työn suunnittelu voi tarkoittaa työn värien valintaa. Oppilaiden vanhetessa myös suunnitteluvaiheen osuutta voidaan suurentaa.

Itse koen erityisen mielekkääksi suunnittelutyön, joka perustuu ongelmanratkaisuun. Suunnittelu voi tällöin lähteä ongelmatilanteesta (esim. Tehtäväsi on valmistaa esine, jossa voi säilyttää jotakin. Sinulla on käytettävissäsi X-materiaalia X verran.") liikkeelle ja oppilaan tehtävä on omalla suunnitelmallaan ratkaista ongelma. Oppilaiden suunnitelmat voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon, jolloin opettajan apua saatetaan tarvita yhä enemmän. Mielestäni tällaisissa tilanteissa opettajalta vaaditaan paljon tietotaitoa. Oppilaat eivät myöskään aina osaa suunnitella töitä, jotka ovat heidän taitotasolleen sopivia ja mahdollisia toteuttaa. Tämän koen edelleen käsityönopettajan yhdeksi suurimmaksi haasteeksi.

Kun oppilaalle annetaan enemmän vastuuta oman työn suunnittelusta, sitoutuneisuus omaan työhön kasvaa. Uskon että myös motivaatio on tällöin korkeampi. Oppilaat osaavat usein käyttää mielikuvitustaan upeasti hyödyksi ja päätyvät mitä erilaisimpiin ratkaisuihin. Luovuuden käytössä opettaja voi oppia paljon omilta oppilailtaan. 

Itse koen, että opettajan on hyvä antaa oppilaille jonkin näköiset raamit rajaamaan suunnittelua. Tämä helpottaa sekä opettajan että oppilaiden työtä. Koulumaailmassa raamit määräytyvät usein käytettävissä olevien resurssien, ajan ja materiaalien, mukaan. Suunnitteluvaihetta tukemaan on hyvä myös olla jotakin aiheeseen virittävää materiaalia. Esimerkiksi virikekuvat ovat hyvä ratkaisu. Monet oppilaat voivat turhautua suunnitteluun, jos he eivät saa minkäänlaista tukea suunnitteluun. Näin tapahtuu välillä myös omalla kohdallani. Suunnittelun tueksi opettaja voi asettaa apukysymyksiä, joiden avulla oppilaat pääsevät alkuun. Apukysymykset voivat koskea ainakin tuotteen käyttötarkoitusta ja valmistusprosessia. Itse ainakin usein miellän suunnittelun vaiheeksi, jolloin oppilas yksin suunnittelee työnsä ja tarvittaessa saa opettajalta apua. Mutta miksei suunnittelua voitaisi useammin toteuttaa vaikka pareittain tai pienissä ryhmissä?

Ennen saatoin ajatella, että en ole kovin luova tai minulla ei ole paljoa ideoita "varastossa". Tämän vuoden aikana olen alkanut kuitenkin luottaa enemmän omaan suunnittelukykyyni. Edelleen olen välillä ehkä turhan kriittinen omaa suunnittelutaitoani kohtaan, mutta kehitystä tässäkin on tapahtunut. Erityisesti tunnen kehittyneeni suunnitelmien suhteuttamisessa omaan taitotasooni. Olen myös oppinut, että aina suunnittelu ei tarkoita sitä, että pitäisi keksiä jotakin täysin uutta ja erilaista. Joskus jostakin vanhasta ideastakin pystyy kehittelemään jotakin uutta. Tällaista ajattelumallia haluaisin tuoda esille myös oppilaille. Toki on muistettava, ettei ideoita tule kopioida suoraan, vaan jotain uutta on myös itse luotava.

Muistilista itselleni suunnittelunopettajana 

• Mieti, kuinka paljon rajoja suunnittelulle pitää asettaa (resurssit, mahdollinen toteuttaminen).
• Aseta apukysymyksiä suunnittelun tueksi ja käytä niitä apuna prosessin aikana.
• Älä ole liian kriittinen suunnitelmia kohtaan, mutta älä tyydy helpoimpaan ratkaisuun.
• Luota omiin ja oppilaiden suunnittelutaitoihin.

KSP3.4 Kaavoitus ja vaatetus

Kurssille asettamani tavoitteet ja niiden toteutuminen

 

1. omaksua vaatteenvalmistuksen perusvaiheet ja niihin liittyvät huomionarvoiset asiat (suunnittelu, kaavan valinta ja piirtäminen, kankaan leikkaaminen, ompelu..).

2. hankkia itsenäisesti tietoa ja pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja prosessin aikana.

3. laatia selkeä työjärjestys itselleni.

4. suunnitella työn ompelutekniset erityiskohdat huolellisesti ja myös onnistua niiden toteuttamisessa.

5. valmistaa käyttökelpoinen vaate itselleni.

Mielestäni onnistuin saavuttamaan tälle kurssille asettamani tavoitteet. Vaatteenvalmistuksen perusvaiheet ja niihin liittyvät erityishuomiot selkiytyivät, ja tätä kautta oma aineenhallinta vahvistui. Oman prosessin myötä oppi kiinnittämään huomioita etenkin sellaisiin vaiheisiin, jotka saattavat olla kriittisiä oppilaiden työskentelyssä.  

Hankin prosessin aikana itsenäisesti tietoa. Esimerkiksi taskun ja helman ompelussa käytin apuna Hyvä Sauma -oppikirjaa ja Käspaikan nettisivuja. Helman ompelemiseen etsin ohjeita myös Suuri Käsityö-lehdestä. Myös opettajalta sain vinkkejä ja apua työskentelyn aikana. Pyrin prosessin aikana miettimään myös vaihtoehtoisia ratkaisuja. Vaikka Burda-lehdestä (7/2011) löytyikin ohjeet mekon ompeluun, laadin itse työvaiheiden järjestyksen. Osa ompeluratkaisuista, esimerkiksi hihansuiden ja kaula-aukon ratkaisut, poikkesivatkin lehden ohjeista.

Ompelutekniset kohdat onnistuivat pääosin hyvin. Ennen prosessin aloittamista en olisi uskonut käyttäväni näin paljon käsin ompelua. Opettajan ehdotuksesta ompelin etuhalkion nauhan viimeistelyn käsin ja totesin ratkaisun olevan hyvä ja paljon siistimpi kuin koneella ommellessa. Samaa ratkaisua sovelsin myös hihansuiden ja pääntien huolittelussa. Vaatteesta tuli käyttökelpoinen. Kangasvalintaan olin erittäin tyytyväinen, vaikka se välillä aiheuttikin liukkautensa ja ohuen laatunsa vuoksi hieman haasteita. 

Pukeutumisen Tie -tehtävät

Värikollaasi lempivaatteistani.

.

Kuvallinen analyysi tietyn ryhmän tyylistä: HIPSTERIT

 

Kuva valmiista vaatteesta

 

KSP3.3 Lankatekniikat

Virkkauksen opettaminen ja kriittiset kohdat

Virkkaus voi olla monelle oppilaalle tuttu juttu jo ennen koulun alkua. Jotkut ovat saattaneet virkata kotona tai esimerkiksi eskarissa. Kun virkkausta lähdetään opettamaan, on otettava huomioon oppilaiden hienomotoriset taidot. Virkkaus vaatii oppilailta jonkin verran hienomotorisia valmiuksia ja keskittymiskykyä. Mielestäni liikkeelle kannattaa lähteä yksinkertaisesta sormivirkkauksesta. Kun tämä tekniikka on hallussa, voidaan siirtyä käyttämään koukkua. Sormivirkkausta lähtisin opettamaan jo ekaluokkalaisille. 

Toisella luokalla voidaan opetella virkkaamaan koukulla. Ensimmäisillä luokilla voidaan mielestäni keskittyä ketjujen virkkaamiseen. Jo ketjuista voidaan tehdä ”oikeita töitä” tai niitä voidaan käyttää muiden töiden osana. Näin virkatut ketjut eivät jää pelkiksi langanpätkiksi, joille ei ole käyttöä. Erityisen hauskoja ideoita ketjuvirkkauksesta ovat sellaiset, jossa ensin virkataan pitkä pätkä, jonka jälkeen se käytetään jonkin kuvion täyttämiseen. 

Tässä esimerkki tarkoittamastani tekniikasta. Kuva on facebookin al-ku-o-pet-ta-jat-ryhmästä (lisääjä: Mari Kaunonen).

Kiinteät silmukat ja erikoissilmukat, kuten pylväät, ottaisin opetukseen mukaan vasta 3. ja 4. luokalla. Isoäidinneliötä voidaan harjoitella sitten, kun kiinteät silmukat ja pylväät osataan. Monimutkaisempia virkkausmalleja (esim. Ahvenanmaan nipukkaympyrä) ovat töitä, jotka soveltuvat alakoulun viimeisille luokille. 5.-6.-luokilla voidaan myös virkata kolmiulotteisia virkkuutöitä, esimerkiksi palloja tai eläinhahmoja.

Virkkauksen kriittiset kohtina pidän oikean virkkausotteen oppimista. Kun tämä omaksutaan jo varhain, helpottuu työskentely ja haastavampien tekniikoiden oppiminen. Lisäksi kriittistä on se, että oppilas alusta alkaen tunnistaisi sopivan langankireyden. Jos silmukoista tulee liian tiukkaa, työskentelystä tulee hankalaa. Jos silmukat taas jäävät liian löysiksi, ei jälki ole siistiä ja ne saattavat helposti myös pudota koukulta ja purkautua.

Neulonnan opettaminen ja kriittiset kohdat

Neulontaa opettaisin ensimmäisen kerran alakoulussa aikaisintaan neljännellä luokalla. Liikkeelle voidaan lähteä aloitussilmukasta, silmukoiden luomisesta sekä oikeista ja nurjista silmukoista. Ensimmäisten töiden tulee olla melko yksinkertaisia, sellaisia, joissa ei vaadita esimerkiksi kavennuksia tai lisäyksiä. Kun oppilaiden taitotaso nousee, kuten virkkauksessakin, voidaan edetä haastavampiin neulontapintoihin ja -muotoihin. Villasukan tai lapasen valmistus alakoulussa ei mielestäni ole välttämätöntä. Olisi kuitenkin hyvä, että näistä ainakin toinen tulisi esille yläkoulussa, mielellään molemmat. 

Kuten virkkauksessa, myös neulonnassa ensimmäinen kriittinen kohta on oikean neulontaotteen oppiminen. Neulonnassa erityistä haastetta tuo se, että käytössä on kaksi puikkoa ja lanka. Työvälineiden määrä vaikuttaa luonnollisesti niiden käytön hallitsemiseen. Tästä syystä en lähtisi neulomista kokeilemaan neljäsluokkalaisia nuorempien oppilaiden kanssa. Kriittistä on oppia oikeiden ja nurjien silmukoiden neulominen, sillä ne luovat pohjaa kaikelle myöhemmin tulevalle uudelle asialle. Oppilaan täytyy myös hahmottaa se, neulotaanko tasoneuleena vai suljettuna neuleena. Tämä vaikuttaa siihen, tehdäänkö työtä aina oikealta puolelta ja tarvitseeko työtä kääntää kerrosten välissä. Toisaalta tämä on melko yksinkertainen asia, jonka pystyy hahmottamaan puikkojen määrän perusteella.

KSP3.2 Ompelu ja tekstiilimateriaalit

Hyvä ompelutekniikan opetusmateriaali on selkeä ja havainnollistava. Opetusmateriaalista löytyy huolellisesti valmistettu malli, joka on ompelutekniseltä suoritukseltaan oikein tehty. Opetusmateriaalissa tulee olla myös helposti luettavat ja ymmärrettävät ohjeet. Sanallisten ohjeiden tulee olla kattavat, mutta tarpeeksi yksinkertaiset, jotta niiden tulkinta on mahdollisimman vaivatonta. Kuvalliset ohjeet toimivat myös tärkeänä tukena osana materiaaleja.

Tässä esimerkkejä itse valmistamastani ompelutekniikan opetusmateriaalista:

Yksitaitteisen päärmeen poikkileikkauskuva, konkreettinen malli sekä kuvalliset ja sanalliset ohjeet.

Pussisauman malliesimerkissä alareunan toinen ommel on jätetty kesken, jotta mallista pystyy havainnoimaan eri työvaiheet.

Kun ompeluteknisten ratkaisujen valmistusta opetetaan alakoulussa, tulee ottaa monta asiaa huomioon. Lähtökohtana on se, että oppilaiden taito- ja ikätaso vastaavat uuden, opetettavan asian vaatimuksiin. Toki taidot karttuvat nimenomaan opetustilanteessa, mutta jos esimerkiksi oppilaan motoriset taidot eivät riitä toteuttamaan ompeluteknistä ratkaisua, on opettajan mietittävä vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Kun ompeluteknisiä ratkaisuja ohjataan, on hyvä näyttää mallisuoritus kyseisestä tekniikasta. Yksi vaihtoehto on, että opettaja opetustilanteessa itse suorittaa teknisen ratkaisun. Tuolloin on otettava huomioon se, miten ja mistä oppilaat suoritusta seuraavat. Myös käsityön opetuksessa oiva apuväline on dokumenttikamera. Jos ompelutekninen ratkaisu vaatii ompelukoneen käyttöä, ei dokumenttikamerasta ole hyötyä. Varsinainen opetustilanne on siis tarkoin järjesteltävä ja pohdittava etukäteen.

Kun oppilaat pääsevät itse tositoimiin, tulee opettajan luonnollisesti olla läsnä ja valmiina auttamaan tarpeen vaatiessa. On hyvä kuitenkin jättää oppilailla tilaa myös omaan ajatteluun ja kannustaa heitä itsenäiseen tiedonhankintaan. Tässä tapauksessa on hyvä, jos luokassa on saatavilla aiemmin esittelemieni esimerkkien kaltaista opetusmateriaalia. Ne toimivat muistin virkistyksenä ja tukena ompeluteknisten ratkaisuiden toteuttamisessa. Joskus myös konkreettinen harjoituskappaleen valmistus voi olla paikallaan ennen varsinaisen työn ompelua.

KSP3.1 Värjäys ja painanta sekä kirjonta

Värjäys ja painanta: ryhmätyö

Tässä ryhmätyömateriaalimme, sekä opettajalle että oppilaalle tarkoitetut powerpoint-esitykset. Lisäksi teimme opetusvideon taikinamaalauksesta, mutta en yrityksistä huolimatta onnistunut lisäämään sitä tänne blogiini.

Opettajan materiaali

Oppilaan materiaali

Ryhmätyön kautta tuli perehdyttyä tiettyyn värjäyksen tai painannan tekniikkaan perusteellisesti. Oman ryhmäni kanssa teimme opetusmateriaalin taikinamaalauksesta. Opettavaisinta tämän opetusmateriaalin teon aikana oli opetusvideon tekeminen. Opetusvideota tehdessä tuli ottaa huomioon monta eri asiaa, etenkin selkeät ohjeet ja selkeä työvaiheiden suorittaminen. Vaikka pyrimme tekemään mahdollisimman huolellista työtä myös työskentely-ympäristöä järjestellessä, videon julkistamisen yhteydessä tuli esille asioita, joita emme olleet osanneet ottaa huomioon. Tällaisia olivat esimerkiksi videokuvan taustalla näkyvät ns. ylimääräiset esineet, avoimet kaapinovet tms.

Kaiken kaikkiaan videon tekeminen taikinamaalauksesta oli opettava kokemus. Mielestäni värjäys ja painanta on käsityön sisältöalueena oivallinen opetusvideoiden käyttöön. Videot eivät tietenkään poista konkreettisen opetuksen merkitystä, mutta ne ovat hyvä lisämateriaali opetukseen.

 

Värjäys ja painanta: oma kangas

Tässä oman kankaani suunnittelu- ja valmistusprosessin kuvaus. Kuvaukset löytyvät myös tunnisteen 3.1 Värjäys ja painanta sekä kirjonta alta. 

 

Suunnittelu

Käyttötarkoitus

Lähtiessäni suunnittelemaan kangasta, mielessäni oli ajatus että siitä voisi jonain päivänä tehdä jonkin sisustustekstiilin. Harkitsin niin sisustustyynyjä kuin verhojakin. Päätin kuitenkin jättää käyttötarkoituksen melko avoimeksi ja katsoa millaisen kankaan saan aikaiseksi. Mietin kuitenkin sitä, että kuviot voisi olla hyvä ryhmitellä, jotta kankaasta on myöhemmin mahdollisuus tehdä esimerkiksi samanlaisia tyynyjä.

Kollaasi 

Tässä paloja kollaasista omaa kangastani varten. Inspiraation lähteenä toimivat mm. Marimekko, Sanna Annukka, Iittala, Finlayson, Pinterest.

 

Suunnittelun lähtökohdat

Olen aina pitänyt selkeistä ja toistuvista kuvioista.  Tämän voi havaita myös edellä esittelemästäni kuvakollaasista. Ideointivaiheessa lähdin etsimään kuvia kankaista tai kuoseista, jotka jollain tavalla miellyttävät omaa silmää. Halusin lähteä suunnittelemaan kangasta, jonka tyyli on selkeä, mutta pehmeä.

Pidän isoäidinneliöistä, joten yhtenä ideana oli painaa kankaaseen isoäidinneliön kaltaisia kuvioita, joko erikseen valmistetulla leimasimella (esim. PressPrint-levystä) tai suoraan virkatulla isoäidinneliöllä painamalla. Idea ei kuitenkaan tuntunut tarpeeksi mielenkiintoiselta, ja epäilin saisiko virkatulla neliöllä aikaiseksi selkeästi rajattuja kuvioita.

Pohdin myös mustavalkoisen, hyvin graafisen kankaan valmistamista. Jos olisin toteuttanyt tämän idean, kuviot olisi todennäköisesti olleet ornamenttityylisiä. Esimerkki ornamenttityylisestä upeasta kankaasta on Finlaysonin Taimi-kangas (kollaasissa vasemmalla keskellä), jota omistan niin kangaskassin kuin lakanoidenkin muodossa.

Yhtenä ajatuksena oli tehdä omasta kankaasta samantyyppinen kuin kaaviopainannan harjoitustyöstä. Harjoitustyöhön painoin tyylitellyn riikinkukon. En kuitenkaan halunnut käyttää täysin samaa mallia, mutta halusin tehdä jonkin muun selkeärajaisen ja tyylitellyn eläinkuvion. Tätä kautta päädyin sudenkorentoaiheeseen. Kun kuvio oli selkiytynyt, aloin pohtia mahdollista tekniikkaa, jolla kuviot toteuttaisin. Alunperin ajattelin leimasinpainantaa, mutta onnistuneet kokeilut kaaviopainannasta seulan avulla kannustivat käyttämään tätä tekniikkaa. Kiinnostuin myös ideasta rikastaa kangasta kirjonnan avulla.

Luonnoksia sudenkorentokuviosta

Värit

Alusta asti oli selvää, että haluan käyttää kankaan pohjakankaana vaaleasävyistä kangasta. Olin ajatellut käyttäväni puhtaanvalkoista puuvillakangasta. Kangaskaupassa puhtaanvalkoinen näytti kuitenkin omaan silmään liian kirkkaalta, joten päädyin valitsemaan pehmeämmän värisen luonnonvalkoisen puuvillakankaan.

Tässä vaiheessa olin jo päättänyt, että kuvioista tulee vihreän ja turkoosin sävyisiä. Vihreä ja turkoosi eivät ole varsinaisesti omia suosikkivärejäni, mutta mielestäni ne sopivat hyvin sudenkorennon väreiksi. Jälkeenpäin on mielenkiintoista huomata, että valitsemani värit poikkeavat melkoisesti kollaasin kelta-, pinkki-, oranssi- ja mustavalkosävytteisestä värimaailmasta.

Valmistusprosessi

Ennen varsinaista valmistusprosessia tein kokeiluja sabluunoiden toiminnasta ja väriyhdistelmistä.

 

Siipien painaminen 

Sudenkorennon siivet painoin kaaviopainannalla seulan avulla. Käytin kaaviopainannan iiristekniikkaa, jossa useampaa väriä sekoitetaan toisiinsa värin levitysvaiheessa. Tässä käytin vaaleaa sinistä sekä kahta eri vihreää sävyä. Sävyt sain aikaiseksi sekoittamalla eri värejä toisiinsa.

Keskiosan painaminen

Kun siivet olivat kuivuneet, oli sudenkorennon keskiosan, eli vartalon vuoro. Keskiosan painoin kontaktimuovista tehdyn sabluunan avulla vaahtomuovilla tuputtaen. Väriksi valitsin turkoosinsinisen. Aluksi kokeilin tummanvihreää ja mustaa, mutta ne tuntuivat liian raskailta väreiltä. Päätin tehdä keskiosista vaaleanruskeat. Sekoitin väriäkin jo vähän valmiiksi, mutta vain todetakseni ettei ruskeakaan väri tulisi näyttämään hyvältä. Kokeilin turkoosia, joka toimi väreistä parhaiten.  

Kirjonta

Jo suunnitteluvaiheessa tiesin, että haluaisin rikastaa kankaani kuvioita kirjonnan avulla. Alunperin olin suunnitellut kirjovani sudenkoren siipiin verkkomaista pistoa. Painamisen jälkeen totesin, että siipien kirjailu saattaisi peittää iirispainannalla tehdyn värien sekoittumisen, joten suunnitelmiin piti tehdä muutos. En kuitenkaan halunnut luopua kokonaan kirjonnasta, vaan päätin tehdä kirjonnan korennon keskiosan ääriviivoiksi. Ensin yritin tehdä ääriviivoja konekirjonnalla, mutta nopeasti päädyin käyttämään käsinkirjontaa ja tikkipistoja. Käytin kimaltavaa kirjontalankaa, joka tuo kankaaseen hieman säihkettä. Kirjontalanka toi työhön oman haasteensa: lanka katkesi melko helposti jos siitä veti liian kovaa tai syntyi solmuja.

 Lopputulos

Tältä valmis kangas nyt sitten näyttää!

Itse olen kankaaseeni tyytyväinen. Värit sopivat hyvin yhteen ja kirjonta tuo kuvioihin pienen kimaltelevan lisän. Osa iirispainannoista ei tule kovin paljoa esille, mutta lähemmässä tarkastelussa värierot kyllä huomaa. Muutamat siivet jäivät vähän rikkonaisiksi, mutta mielestäni se on vain muistutus siitä, että kangas on itse painettu. Tarkasteltaessa kangasta yhtenä kokonaisuutena kuvioryhmät olisivat voineet sijoittua hieman lähemmäs toisiaan. Toisaalta jos kankaasta tekee esimerkiksi sisustustyynyjä, sijoitteluratkaisu on varmasti järkevä. Erityisen tyytyväinen olen kankaan yksinkertaisen herkkään tunnelmaan, johon vaikuttavat valitut värisävyt ja kuviot.

Kirjonta

Kirjonnan didaktiset pohdinnat löytyvät Tunnisteen 3.1 Värjäys ja painanta sekä kirjonta kunkin kirjontatekniikan kohdalta.