Suunnittelun osuus määräytyy oppilaiden ikätason perusteella. Mitä pienemmistä oppilaista on kyse, sitä yksinkertaisemmista suunnitteluvaiheista voidaan lähteä liikkeelle. Esimerkiksi ekaluokkalaisten kanssa työn suunnittelu voi tarkoittaa työn värien valintaa. Oppilaiden vanhetessa myös suunnitteluvaiheen osuutta voidaan suurentaa.
Itse koen erityisen mielekkääksi suunnittelutyön, joka perustuu ongelmanratkaisuun. Suunnittelu voi tällöin lähteä ongelmatilanteesta (esim. Tehtäväsi on valmistaa esine, jossa voi säilyttää jotakin. Sinulla on käytettävissäsi X-materiaalia X verran.") liikkeelle ja oppilaan tehtävä on omalla suunnitelmallaan ratkaista ongelma. Oppilaiden suunnitelmat voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon, jolloin opettajan apua saatetaan tarvita yhä enemmän. Mielestäni tällaisissa tilanteissa opettajalta vaaditaan paljon tietotaitoa. Oppilaat eivät myöskään aina osaa suunnitella töitä, jotka ovat heidän taitotasolleen sopivia ja mahdollisia toteuttaa. Tämän koen edelleen käsityönopettajan yhdeksi suurimmaksi haasteeksi.
Kun oppilaalle annetaan enemmän vastuuta oman työn suunnittelusta, sitoutuneisuus omaan työhön kasvaa. Uskon että myös motivaatio on tällöin korkeampi. Oppilaat osaavat usein käyttää mielikuvitustaan upeasti hyödyksi ja päätyvät mitä erilaisimpiin ratkaisuihin. Luovuuden käytössä opettaja voi oppia paljon omilta oppilailtaan.
Itse koen, että opettajan on hyvä antaa oppilaille jonkin näköiset raamit rajaamaan suunnittelua. Tämä helpottaa sekä opettajan että oppilaiden työtä. Koulumaailmassa raamit määräytyvät usein käytettävissä olevien resurssien, ajan ja materiaalien, mukaan. Suunnitteluvaihetta tukemaan on hyvä myös olla jotakin aiheeseen virittävää materiaalia. Esimerkiksi virikekuvat ovat hyvä ratkaisu. Monet oppilaat voivat turhautua suunnitteluun, jos he eivät saa minkäänlaista tukea suunnitteluun. Näin tapahtuu välillä myös omalla kohdallani. Suunnittelun tueksi opettaja voi asettaa apukysymyksiä, joiden avulla oppilaat pääsevät alkuun. Apukysymykset voivat koskea ainakin tuotteen käyttötarkoitusta ja valmistusprosessia. Itse ainakin usein miellän suunnittelun vaiheeksi, jolloin oppilas yksin suunnittelee työnsä ja tarvittaessa saa opettajalta apua. Mutta miksei suunnittelua voitaisi useammin toteuttaa vaikka pareittain tai pienissä ryhmissä?
Ennen saatoin ajatella, että en ole kovin luova tai minulla ei ole paljoa ideoita "varastossa". Tämän vuoden aikana olen alkanut kuitenkin luottaa enemmän omaan suunnittelukykyyni. Edelleen olen välillä ehkä turhan kriittinen omaa suunnittelutaitoani kohtaan, mutta kehitystä tässäkin on tapahtunut. Erityisesti tunnen kehittyneeni suunnitelmien suhteuttamisessa omaan taitotasooni. Olen myös oppinut, että aina suunnittelu ei tarkoita sitä, että pitäisi keksiä jotakin täysin uutta ja erilaista. Joskus jostakin vanhasta ideastakin pystyy kehittelemään jotakin uutta. Tällaista ajattelumallia haluaisin tuoda esille myös oppilaille. Toki on muistettava, ettei ideoita tule kopioida suoraan, vaan jotain uutta on myös itse luotava.
Muistilista itselleni suunnittelunopettajana
- Mieti, kuinka paljon rajoja suunnittelulle pitää asettaa (resurssit, mahdollinen toteuttaminen).
- Aseta apukysymyksiä suunnittelun tueksi ja käytä niitä apuna prosessin aikana.
- Älä ole liian kriittinen suunnitelmia kohtaan, mutta älä tyydy helpoimpaan ratkaisuun.
- Luota omiin ja oppilaiden suunnittelutaitoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti