Didaktinen opintotehtävä

Tässä Marin kanssa yhteistyössä toteutettu didaktinen oppimistehtävä. Teemoina Painanta ja värjäys sekä materiaali- ja kuluttajatietous.

Suunnittelimme painannan ja värjäyksen aihepiirityöt 1., 2., 4. ja 6.luokalle. Aihepiiritöiden suunnittelussa on tapauskohtaisesti huomioitu kuluttajatietouden näkökulma. Kaikissa töissä tulee esille tuotteen valmistaminen jokapäiväiseen käyttöön. Aihepiiritöissä siirrytään yhä haastavampiin tekniikoihin ja oppilaan osuus tuotteen suunnittelussa syvenee. Aiheen syventyessä myös kuluttajatietouden näkökulmaa laajennetaan koskemaan myös materiaalin alkuperää.

Ensimmäisellä luokalla tutustutaan kankaan värjäykseen solmubatiikkitekniikan avulla. Toisella luokalla kokeillaan aivan eri tyyppistä menetelmää: leimasintekniikkaa. Oppilaat pääsevät itse harjoittelemaan myös leimasimen valmistusta. Neljännellä luokalla syvennetään aihetta edelleen ja edetään yhä haastavampiin tekniikoihin. Työssä käytetään kaaviopainannan iiris- ja negatiivitekniikoita. Kuudennelle luokalle suunnittelimme aihepiirin, jossa vastuu siirtyy vahvasti oppilaalle ja hän voi itse soveltaa valinnaisesti aiemmin oppimiaan tekniikoita. Värjäystekniikkaa korostetaan kyseisessä työssä vielä kirjonnan avulla. 

Valmis mekko

Tässä valmis mekko tekijänsä päällä.

Valmis mekaniikkatyö!

TADAA!

Tulihan se valmiiksi! Jossain kohtaa näytti jo vahvasti siltä, ettei työ tule ikinä valmistumaan. Koneistossa pyörä ei pyörinyt, joten liikettä ei saanut aikaiseksi. Lopulta Harri Kärjen sängynjalka pelasti työn.

Prosessin ja lopputuloksen arviointi

Alunperin ideana oli tehdä Ikeasta ostamastani nallepehmolelusta liikkuva. Kun aloin pohtimaan ideaa tarkemmin, se ei tuntunut tarpeeksi mielenkiintoiselta, vaan piti lähteä uudestaan ideoimaan. Katselin virikekuvia netistä ja jostakin valmiista mekaniikkatyöstä heräsi ajatus hiirestä ja juustosta. Työ ei ollut kuitenkaan samanlainen kuin tämä, sen liikkeet ja materiaalit olivat erilaisia.

Kun meille esiteltiin tyhjiömuovain-laitetta, innostuin ja halusin kokeilla laitteen käyttöä. Opettaja vinkkasi, että mekaniikkatyön juuston voisi tehdä kyseisellä laitteella. Ensin piti tehdä juuston muotti. Muotti tehtiin MDF-levystä, jota liimattiin useampi kerros päällekkäin. Kun muotti oli sahattu sopivaan kolmiomaiseen muotoon, siihen tehtiin reikiä ja koloja pylväsporakoneella ja akkuporakoneeseen kiinnitettävien pyöreiden hiomapäiden avulla.

Juustomuotti.

Näillä tehtiin juustoon koloja.

Kun muotti oli täysin valmis, oli aika iskeä tyhjiömuovaimen kimppuun. Muotti asetettiin laitteen sisällä olevaan "aukkoon" ja muovilevy kiinnitettiin aukon päälle. Lämmöt päälle ja odottamaan koneen lämpiämistä. Kun kone oli lämmin ja muovi tuntui pehmeältä, muotti nostettiin alhaalta ylös, jolloin muovi taipui muotin malliseksi. Tärkeää oli kääntää myös imu-vivusta, jotta ylimääräinen ilma pääsi pois muovin ja muotin välistä. Sitten vain irrotettiin muovilevy kiinnityksestä ja poistettiin muotti muovin sisältä. Tunnustuksena täytyy sanoa, että ihan ensimmäisellä kerralla tämä prosessi ei mennyt ihan nappiin. Oli muun muassa huomioitava muotin kaltevuus, jotta muovi pääsisi täyttämään kaikki juustossa olevat kolot. Kaiken kaikkiaan aika näppärä laite, jonka käyttö tuli muutaman harjoituskerran jälkeen hyvinkin tutuksi.

Tyhjiömuovain

Kun muotti oli irrotettu muovista, piti ylimääräiset osat poistaa ensin vannesahalla sahaten ja sen jälkeen nauhahiomakoneella hioen. Enää nauhahiomakonekaan ei muuten tunnu pelottavalta laitteelta, mitä se joskus ehkä oli johtuen sen voimakkaasta tehosta. 

Juustosta jäänet ylimääräiset kappaleet.

Kun juustosta oli poistettu ylimääräiset reunat, sen pääliosaan tarvittiin iso reikä, josta hiiri voisi kurkata. Reiän tein reikäsahalla, jonka kiinnitin penkkiporakoneeseen. Sitten alkoikin varsinainen mekaniikan työstäminen.

Reikäsahan teriä.

Mekaniikkatyöympäristöä..

Työn muut osat ovat melko simppeleitä: laatikko on taiteltu kennomuovista ja sivut on kiinnitetty haaraniitein. Kennomuovi on muuten alakouluun erittäin käyttökelpoinen materiaali sen helpon käsiteltävyyden takia! Hiiri on Ikeasta ostettu sorminukke. Kymmenen kappaleen sorminukkesetillä (jossa mukana siis hiiren lisäksi yhdeksän muuta eläinhahmoa) hintaa oli 5 €, joten hiiri ei aiheuttanut kovin suuria kustannuksia. Vipu, jossa koneisto on kiinni ja jota veivaamalla liike saadaan aikaiseksi, on vahvaa metallilankaa, jonka molempiin päihin on kiinnitetty helmet.

Koneistossa on pyöreästä puusta sahattu pala, johon on porattu reikä. Reikä ei ole keskellä, joten sitä voidaan kutsua epäkeskoksi. Epäkesko mahdollistaa hiiren ylösalaisen liikkeen. Kun vivusta pyörittää, epäkesko pyörii ja hiiressä kiinni oleva tappi liikkuu sen mukana ylös alas. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitä sen valmistaminen ei ollut. Aluksi yritin tehdä epäkeskon munanmuotoisesta palasta, mutta tappi jumittui liian jyrkkiin kohtiin. Samoin kävi liian suurta ympyrää kokeillessa. Tässä vaiheessa todella koeteltiin hermoja.

Mekaniikkatyön koneisto.

Työn soveltuvuus alakouluun

Mekaniikkatyö olisi mielenkiintoinen projekti toteuttaa myös alakoulussa. Työvälineiden ja materiaaliensa puolesta se olisi myös mahdollista, sillä osat voivat olla melko yksinkertaisiakin. Jos tällaista työtä lähtee toteuttamaan oppilaiden kanssa, on mekaniikka-aiheeseen perehdyttävä ensin huolella. On varmasti hyvä perehtyä erilaisten koneistojen toimintaan ennen, kuin alkaa suunnittelemaan omaa työtä. Tämä työ kehittää ajattelua siitä, miten saadaan liikettä aikaiseksi. Mekaniikkatyö on myös loistava mahdollisuus kehittää pitkäjänteisyyttä, sillä välillä voi joutua testailemaan erilaisia vaihtoehtoja useampaan kertaan. Uskon että mekaniikkatyö olisi oppilaille motivoiva projekti, sillä luovuudelle on tässä työssä tilaa. Lopputuloksesta on mahdollista saada hauska ja omaperäinen.
 

Kuparinen lusikka

Tavoitteena oli tehdä kuparilevystä pikkulusikka. Alla näkyy lopputulos. 

Ensin leikattiin kuparilevystä sopivan kokoinen pala. Tämän jälkeen palaa kuumennettiin, jotta siitä saataisiin taipuvampi. Kuumennuksen jälkeen sitä jäähdytettiin hetki kylmän veden alla.

Kuumennus.

Jäähdytys.

Tämän jälkeen palaan piirrettiin lusikan muoto ja se leikattiin leikkureilla. Välillä piti käyttää oikeaan, välillä vasempaan ja välillä suoraan kaartuvia leikkureita. Reunoja hiottiin sileiksi ja lusikka taivutettiin haluttuun muotoon. Lusikkaa piti naputella vasaran kanssa, jotta siitä saataisiin taas jykevä. Lopuksi vielä tein lusikkaan koristelun punsselipakotuksella. Aluksi käytin kirjainpunsselia, mutta lopputulos ei tyydyttänyt ja yritin korjata tilannetta tekemällä päälle erilaisen koristelun (joka sekin pitäisi kyllä näyttää M-kirjaimelta).

Työ sisälsi selkeät työvaiheet ja työskentely sujuikin melko hyvin. Lopputulokseen, etenkin lusikan symmetriseen muotoon, olen tyytyväinen. Koristelun toteutukseen jäi ehkä hieman parantamisen varaa. Kokonaisuudessaan tämä työ oli hyvä perehdytys metallityökalujen käyttöön.

Työn soveltuvuus alakouluun

Lusikka oli ihan mukava työ, jossa pääsi kokeilemaan metallintyöstöä. Tämänkaltaisen työn voisi toteuttaa alakoulussakin, toki on otettava huomioon mitä laitteita voivat oppilaat itse käyttää ja mitkä työvaiheet jäävät opettajalle. Ainakin kuumennuksen ja jäähdytyksen jälkeiset vaiheet oppilaat voivat hyvinkin itse toteuttaa. Lusikan muodon ja koristelun suunnitteluun olisi hyvä käyttää aikaa, jotta työlle asetetaan selkeät tavoitteet. Suunnittelussa voidaan käyttää apuna virikekuvia erilaisista lusikoista, jotta oppilaalle muodostuu kuva siitä,  millaisia erilaisia vaihtoehtoja on. Kuparilusikka voisi olla kiva, hieman erilainen lahja esimerkiksi äitien- tai isänpäiväksi.
 

Oma kudonnainen: Valmis matto!

Reflektio

CV:stä löytyy pohdintaa kursseittain ja lisäksi reflektiota koko perusopintovuodesta. Lukeminen kannattaa aloittaa ensimmäisestä tekstistä (löytyy tämän CV-tunnisteen alta alimmaisena), jossa kerron perustietoja itsestäni.

Opinnot

Käsityön perusopintojen vuosi on kulunut nopeaan tahtiin. Opinnot ovat olleet todella antoisat ja koen etenkin oman aineenhallintani lisääntyneen huimasti. On ollut mielekästä päästä kokeilemaan paljon uusia tekniikoita ja toisaalta myös kehittyä jo tutuissa jutuissa. Ryhmässä on ollut kiva tekemisen meininki ja yhdessä on pähkäilty monenlaisia ongelmatilanteita ja myös iloittu onnistumisista. Opinnot ovat antaneet paljon sekä tulevaa työelämää että vapaa-aikaa ajatellen. Lähes kaikki oppimani asiat ovat sovellettavissa koulumaailmaan, mutta olen saanut myös aineksia omaan käsityöharrastukseen.

Opinnot ovat vastanneet odotuksiani täysin. Yllättynyt olin siitä, miten paljon työtä opinnoissa on ollut.  Perusopintoihin ei sisältynyt juurikaan esimerkiksi tenttejä, joten opinnot olivat pääasiassa konkreettistä tekemistä ja työskentelyä. Tämä saattaa vaikuttaa siihen, miksi toisinaan opintojen työmäärä tuntui suurelta. Yksi vaikuttava tekijä oli varmasti se, että alkusyksystä halusin näiden perusopintojen lisäksi panostaa myös SO4-harjoitteluun. Tuolloin osa syyslukukauden kursseista venyi yli joulun. Jos nyt voisin tehdä jotakin toisin, tekisin kursseja valmiiksi nopeammassa tahdissa. Toisaalta haluan tehdä asiat kunnolla ja yrittää aina parhaani, joten hätiköintikään ei olisi ollut oikea vaihtoehto. Vaikka työtä on ollut, olen kokenut sen miellyttäväksi ja ennen kaikkea hyödylliseksi myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Esimerkiksi valmistamamme opetusmateriaalit tulevat varmasti olemaan käytössä tulevaisuudessa käsityötunneilla.

Minä opinnoissa

Oma aineenhallintani ja tiedot käsityöprosesseista ja -tekniikoista ovat kehittyneet paljon näiden perusopintojen aikana. Olen alkanut yhä enemmän pohtimaan myös käsityön opettamista koulussa. Usein itse työskennellessä alkoi pohtimaan prosessia opettamisen ja oppimisen näkökulmasta. Uskon, että näiden opintojen myötä olen tullut käsityön opettajana rohkeammaksi. Kun itse hahmottaa ja hallitsee eri tekniikoita yhä paremmin, on niitä helpompi lähteä toteuttamaan myös oppilaiden kanssa. Muun muassa tuotesuunnittelukurssi antoi eväitä vastuun antamisesta myös oppilaalle itselleen.

Minä tulevaisuudessa

Uskon tulevaisuudessa suuntautuvani alkuopetukseen, ja olenkin opettanut jonkin verran 1.-2. luokilla käsityöaskartelua. Käsityön opettamisesta 3.-6.-luokilla minulla on kuitenkin vain vähän kokemusta. Noita luokkia silmällä pitäen haluaisin oppia eri tekniikoiden opettamisesta vielä lisää. Opintoihin olisi voinut sisältyä enemmän esimerkiksi opetustuokioita. Toisaalta uskon, että konkreettisesta työskentelystä oppilaiden kanssa oppii parhaiten. Kokemuksen (ja myös erehdysten) kautta tulee varmasti lisää varmuutta käsityön opettamiseen.

Mekaniikkatyö

Mekaniikkatyö on vielä kesken, mutta tässä pieni kurkistus siihen, mitä on tiedossa! 

Juusto ja hiiri.

Tarkoituksena on, että hiiri kurkkaisi juustosta, kun kampea veivataan.

Koneistosta tulee todennäköisesti jotakin tämänkaltaista..

Neuluri neuloi bamburätin

Oma kudonnainen: Matto alkutekijöissään

Tästä se pitäisi tulla, pikkuhiljaa...

Täs mä hitsaamas

Tarkoituksena oli tutustua MIG-hitsaukseen ja tehdä pienimuotoinen hitsauskokeilu. Hitsausta olisi voinut soveltaa myös liitokseen, mutta nimikyltin tekeminen tuntui itselle mielekkäämmältä vaihtoehdolta.

Yläpuolella kuva, jossa kokeilen MIG-hitsausta. Hitsaaminen tuntui aluksi aika jännittävältä. Kun vain ryhtyi hommiin, se ei ollut enää jännittävää, enemmänkin haastavaa. Välineet sinänsä ovat melko yksinkertaiset ja niiden käyttöön on olemassa selkeät ohjeet (esim. langan pituus).  Ainakin aluksi oli hankalaa tottua kypärän käyttöön, vaikka käytössämme olikin hienot automaattisesti pimentävät kypärät. Ensimmäistä kertaa hitsatessa oli vaikea saada aikaan siistiä jälkeä. Tästä syystä lopputuloksesta ei jääkään paljoa kerrottavaa.. Yleensä haluan pyrkiä parempaan, jos en ole lopputulokseen tyytyväinen. Työn kokeiluluonteiset tavoitteet kuitenkin toteutuivat, vaikka lopputulos ei ollutkaan silmää hivelevä. 

Hitsauskokeilun myötä itselleni selkeni kuva siitä, mitä hitsaaminen on. Lienee selvää, että MIG-hitsaus ei ole sopiva alakoulun teknisen työn sisältöihin, mutta oli mielenkiintoista päästä itse kokeilemaan tätä tekniikkaa.

Elektroniikkatyö: yövalo/loistava lahjapaketti

Elektroniikkatyössä tehtävänä oli valmistaa itse piirilevy ja juottaa siihen tarvittavat komponentit siten, että valmis tuote toimisi yövalona tai muuna vastaavana valonlähteenä.  

Alunperin suunnitelmanani oli sijoittaa LED-valot kylpyankan tai vastaavan sisälle, jolloin lopputuloksena olisi ollut hauska, valoa ainakin himmeästi loistava lelu. En kuitenkaan löytänyt sopivaa kylpyankkaa/lelua, joten oli muutettava suunnitelmia. Pyöriessäni Ikeassa silmiini osui hauskannäköiset kennopaperista valmistetut puolipallot. Siitä lähti ideointi. Ensin ajattelin tehdä puolipalloista jouluvalosarjan kaltaisen rykelmän, mutta toteutus tuntui hankalalta. Pakettiosastolla mieleeni tuli idea lahjapaketista, jonka päällä olisi puolipallo, jonka sisälle olisi asennettu LEDit. Suunnitelma oli valmis! 

Elektroniikkatyöt olivat jonkin verran tuttuja jo entuudestaan: yläasteella teimme elektroniikkatyönä kukkienkasteluindikaattorin ja monialaisissa kuulapelin. Vaikka aiemmat työt olivat sujuneet melko hyvin ja tuotteista tuli toimivia, en ollut ikinä tullut ajatelleeksi niiden toimintaa syvällisemmin. Tämän elektroniikkatyön ja tenttiin lukemisen myötä piirilevyn ja komponenttien toiminta-ajatukset tulivat tutummaksi ja sitä kautta myös itse työskentely helpottui. Työn vaikein osuus oli melkeinpä reikien poraaminen piirilevyyn, sillä poran terä tuntui lipevän helposti.

Työn soveltuvuus alakouluun

Koen elektroniikkatyöt alakouluun sopiviksi. Esimerkiksi juuri tällainen LED-työ tai äänimerkkejä antava työ (esim. monialaisten kuulapeli), sopivat toteutettaviksi myös alakoulussa. Elektroniikan opetuksessa on mietittävä, kuinka syvällisesti esimerkiksi eri komponenttien toimintaan halutaan perehtyä. Alakoulun sisällöissä liikuttaessa ei varmaankaan tarvitse ainakaan kaikkien osien toimintaa täysin käydä läpi. Toivottavaa olisi, että oppilaille jäisi kuitenkin jonkinlainen kuva siitä, miksi erilaisia komponentteja tarvitaan. Muutoin työskentely saattaa jäädä melko pinnalliseksi. Tämän kurssin kaltaisessa elektroniikkatyössä olisi hauskaa, että oppilaat saisivat itse suunnitella kotelon, johon LEDit asennetaan (kuten mekin saimme). Tietysti jonkinlaiset raamit on hyvä tässäkin oppilaiden suunnittelulle asettaa.

Metallilevytyö: peltirasia

Tehtävänä oli valmistaa metallilevytyönä pieni metallinen säilytin. Materiaalina tuli käyttää tinapeltiä ja liitokset tehdä joko juottamalla tai pistehitsaamalla.

Päätin tehdä peltirasian, jossa voisin säilyttää omistamiani pieniä kirjainleimasimia. Leimojen oma paketti on säilytyksen kannalta hieman hankala, sillä leimat pitää asetella aina huolellisesti jotta ne pysyvät paketissa. Lisäksi halusin, että myös mustetyyny mahtuu samaan rasiaan leimojen kanssa. Peltirasian käyttötarkoitus oli siis alusta asti selvillä.

Kirjainleimasimet, jotka kaipasivat uutta kotia.

Rasian pohjan kooksi päätin 8 cm x 8 cm. Korkeutta rasialla on 3 cm. Ennen kuin rasian osia alettiin leikkaamaan suoraan pellistä, tehtiin paperista levityskuva, johon oli lisätty myös taitevarat, joiden avulla tehdään kulmaliitokset ja reunojen "huolittelu". Kaavan avulla pystyi hahmottamaan rasian todellista kokoa ja kokoamista. Levityskuva toimi myös kaavana seuraavassa vaiheessa.

Rasian paperinen kaava.

Seuraava vaihe olikin jäljentää ja leikata kaavan avulla peltilevystä oikean kokoinen ja muotoinen osa. Ei ihan helppoa alkuun!

Kulmien leikkaamisessa piti olla tarkkana!

Kun osa oli kokonaan leikattu, taitevarat taitettiin siihen tarkoitetulla laitteella.Viimeisissä taitoksissa piti käyttää eri laitetta, jotta jo taitetut varat eivät litistyisi.

Taitoksia.

Taitosten jälkeen olikin aika juottaa kulmaliitokset. Olennaista oli, että käytti juottaessa oikeaa metallilankaa (nimimerkki "Miksei tää lanka sula?"). Aluksi juottaminen tuntui hankalalta ja jälki ei ollut siisteimmästä päästä. Työn edetessä pääsi aina hieman enemmän jyvälle parhaasta tekniikasta ja sopivista apuvälineistä. Loppuvaiheessa tehdyt kulmat olivatkin ensimmäisiä siistimpiä kuin ensimmäiset.

Rasian kansi valmistettiin samalla tavalla kuin pohjaosa. Kannen osalta oli huomioitava, että sen tulisi olla hieman alaosaa isompi. Kokoero mahdollistaisi sen, että osat menevät sisäkkäin.

Valmis peltirasia. Rasian kyljessä kulkee aakkosia alusta alkaen ja kannessa on teksti KIRJAIMET.

Lopputuloksena on melko siisti, pieni peltirasia. Halusin välttää sitä, ettei kannesta tule rasiaan nähden liian väljä. Tästä seurauksena kannesta tulikin hieman liian pieni. Yksi rasian käyttöä rajoittava tekijä onkin juuri se, että kansi sopii parhaiten rasiaan tietyin päin aseteltuna.

Työn soveltuvuus alakouluun

  

Peltirasian valmistamisen työvaiheet, etenkin levityskuvan tekeminen, vaativat avaruudellista hahmottamista. Siksi tällainen työ on omiaan myös alakouluun. Mielestäni ei olisi pahitteeksi, vaikka levityskuvan piirtämistä harjoiteltaisiin malliesimerkeillä muutamaan kertaan ennen varsinaisen levityskuvan tekemistä. Vaihe, joka saattaa alakoulussa tuottaa erityisiä hankaluuksia on kulmien juottaminen. Tarkkana tulee olla myös kannen koon kanssa, jotta siitä tulee rasiaan sopiva.

Kovajuotosharjoitus: Vaatekoukku

Kovajuotosharjoituksen tarkoituksena oli kokeilla teräksen kovajuottamista messingillä, metallin käsisahausta, porausta, viilausta ja suihkemaalausta. 

Ensin piti sahata teräksestä oikean kokoinen pala.

Huom. Sahausote: parempi käsi kahvaan, toinen käsi etuosaan.

Kun oikean kokoinen pala oli sahattu, kappaleen päät hiottiin metallihiomakoneella eli smirgelillä. Kappaleeseen porattiin kolme reikää koukkua ja kiinnitystä varten pylväsporakoneella.

Seuraavaksi oma nimi meistattiin kappaleeseen kirjainmeisteillä. Tämän jälkeen oli vuorossa koukkuosan valmistus: ensin katkaistiin vipuleikkurilla oikean kokoinen pala pyöröteräksestä ja palan päät hiottiin. Sitten koukku taivutettiin oikeaan muotoon. 

Osat olivat siis valmiina ja oli aika yhdistää ne. Yhdistäminen tapahtui messinkijuotoksella, jonka tekemiseen tarvittiin kaasuhitsausvälineitä. Lopputulos näkyy alla!

Prosessin ja lopputuloksen arviointi

Vaatekoukun valmistaminen ei ollut monimutkainen prosessi, vaikka se sisälsikin erilaisia vaiheita ja uusien koneiden käyttöä. Itselleni uusia laitteita olivat muun muassa vipuleikkuri, smirgeli ja kaasuhitsauslaitteet. Eniten pohdintaa aiheuttivat juuri kaasuhitsauslaitteet, mutta pienen harjoittelun ja kertauksen jälkeen tuokin työvaihe sujui lähes ongelmitta. Pientä sydämentykytystä aiheutti se, kun koukulle muotoiltu teline kaatui. Tästä syystä koukkuosa meni lopulta hieman vinoon.

Lopputuloksena syntyi siisti ja toimiva koukku. Suihkemaalaus antoi koukulle viimeistellyn ulkonäön, vaikka johonkin kohtaan taisi tulla suihkautettua maalia jopa vähän liikaa. Koukkuosan vinous on ainoa työn ulkonäössä häiritsevä asia, mutta toisaalta tämä työ oli ennemminkin tekniikkaharjoitus. Vinous ei kylläkään haittaa koukun käyttöä, ja voi olla että se päätyykin joskus seinälle esimerkiksi pyyhekoukuksi.

Työn soveltuvuus alakouluun

On selvää, ettei tämänkaltaista työtä voida toteuttaa alakoulussa, sillä kaasuhitsauslaitteet eivät kuulu alakoulun opetukseen: Työturvallisuusoppaan mukaan kaasuhitsauslaitteita ei SAA käyttää alakoulussa. Oppaan mukaan kaasuhitsauslaitteita voidaan käyttää yläkoulussa, mutta ainoastaan opettajan välittömän valvonnan alaisena. Oman aineenhallinnan kannalta kuitenkin tämäkin työ oli hyödyllinen.

KSP4 Tuotesuunnittelu

Suunnitteluvaihe kuuluu kokonaiseen käsityöprosessiin. Näin ollen myös koulun käsityötunneilla oppilailla pitäisi olla aktiivinen rooli töiden suunnittelussa. Aiemmin olen kokenut tämän melko haastavaksi toteuttaa, jotta suunnittelu ei jää vain pinnalliselle tasolle. Näiden opintojen myötä koen saaneeni lisää työkaluja käyttööni suunnittelunopettajana. Tämä kurssi ja käsityökasvatuksen perusopinnot ylipäätään ovat rohkaisseet minua antamaan oppilaalle yhä suuremman roolin suunnittelussa. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikissa koulussa toteutettavissa käsitöissä ei ole mahdollista antaa yhtä paljon tilaa oppilaan omalle suunnittelulle. En pidä tätä kuitenkaan huonona asiana, jos suunnittelun osuus jossakin toisessa työssä on suurempi.

Suunnittelun osuus määräytyy oppilaiden ikätason perusteella. Mitä pienemmistä oppilaista on kyse, sitä yksinkertaisemmista suunnitteluvaiheista voidaan lähteä liikkeelle. Esimerkiksi ekaluokkalaisten kanssa työn suunnittelu voi tarkoittaa työn värien valintaa. Oppilaiden vanhetessa myös suunnitteluvaiheen osuutta voidaan suurentaa.

Itse koen erityisen mielekkääksi suunnittelutyön, joka perustuu ongelmanratkaisuun. Suunnittelu voi tällöin lähteä ongelmatilanteesta (esim. Tehtäväsi on valmistaa esine, jossa voi säilyttää jotakin. Sinulla on käytettävissäsi X-materiaalia X verran.") liikkeelle ja oppilaan tehtävä on omalla suunnitelmallaan ratkaista ongelma. Oppilaiden suunnitelmat voivat poiketa toisistaan hyvinkin paljon, jolloin opettajan apua saatetaan tarvita yhä enemmän. Mielestäni tällaisissa tilanteissa opettajalta vaaditaan paljon tietotaitoa. Oppilaat eivät myöskään aina osaa suunnitella töitä, jotka ovat heidän taitotasolleen sopivia ja mahdollisia toteuttaa. Tämän koen edelleen käsityönopettajan yhdeksi suurimmaksi haasteeksi.

Kun oppilaalle annetaan enemmän vastuuta oman työn suunnittelusta, sitoutuneisuus omaan työhön kasvaa. Uskon että myös motivaatio on tällöin korkeampi. Oppilaat osaavat usein käyttää mielikuvitustaan upeasti hyödyksi ja päätyvät mitä erilaisimpiin ratkaisuihin. Luovuuden käytössä opettaja voi oppia paljon omilta oppilailtaan. 

Itse koen, että opettajan on hyvä antaa oppilaille jonkin näköiset raamit rajaamaan suunnittelua. Tämä helpottaa sekä opettajan että oppilaiden työtä. Koulumaailmassa raamit määräytyvät usein käytettävissä olevien resurssien, ajan ja materiaalien, mukaan. Suunnitteluvaihetta tukemaan on hyvä myös olla jotakin aiheeseen virittävää materiaalia. Esimerkiksi virikekuvat ovat hyvä ratkaisu. Monet oppilaat voivat turhautua suunnitteluun, jos he eivät saa minkäänlaista tukea suunnitteluun. Näin tapahtuu välillä myös omalla kohdallani. Suunnittelun tueksi opettaja voi asettaa apukysymyksiä, joiden avulla oppilaat pääsevät alkuun. Apukysymykset voivat koskea ainakin tuotteen käyttötarkoitusta ja valmistusprosessia. Itse ainakin usein miellän suunnittelun vaiheeksi, jolloin oppilas yksin suunnittelee työnsä ja tarvittaessa saa opettajalta apua. Mutta miksei suunnittelua voitaisi useammin toteuttaa vaikka pareittain tai pienissä ryhmissä?

Ennen saatoin ajatella, että en ole kovin luova tai minulla ei ole paljoa ideoita "varastossa". Tämän vuoden aikana olen alkanut kuitenkin luottaa enemmän omaan suunnittelukykyyni. Edelleen olen välillä ehkä turhan kriittinen omaa suunnittelutaitoani kohtaan, mutta kehitystä tässäkin on tapahtunut. Erityisesti tunnen kehittyneeni suunnitelmien suhteuttamisessa omaan taitotasooni. Olen myös oppinut, että aina suunnittelu ei tarkoita sitä, että pitäisi keksiä jotakin täysin uutta ja erilaista. Joskus jostakin vanhasta ideastakin pystyy kehittelemään jotakin uutta. Tällaista ajattelumallia haluaisin tuoda esille myös oppilaille. Toki on muistettava, ettei ideoita tule kopioida suoraan, vaan jotain uutta on myös itse luotava.

Muistilista itselleni suunnittelunopettajana 

• Mieti, kuinka paljon rajoja suunnittelulle pitää asettaa (resurssit, mahdollinen toteuttaminen).
• Aseta apukysymyksiä suunnittelun tueksi ja käytä niitä apuna prosessin aikana.
• Älä ole liian kriittinen suunnitelmia kohtaan, mutta älä tyydy helpoimpaan ratkaisuun.
• Luota omiin ja oppilaiden suunnittelutaitoihin.

KSP3.4 Kaavoitus ja vaatetus

Kurssille asettamani tavoitteet ja niiden toteutuminen

 

1. omaksua vaatteenvalmistuksen perusvaiheet ja niihin liittyvät huomionarvoiset asiat (suunnittelu, kaavan valinta ja piirtäminen, kankaan leikkaaminen, ompelu..).

2. hankkia itsenäisesti tietoa ja pohtia vaihtoehtoisia ratkaisuja prosessin aikana.

3. laatia selkeä työjärjestys itselleni.

4. suunnitella työn ompelutekniset erityiskohdat huolellisesti ja myös onnistua niiden toteuttamisessa.

5. valmistaa käyttökelpoinen vaate itselleni.

Mielestäni onnistuin saavuttamaan tälle kurssille asettamani tavoitteet. Vaatteenvalmistuksen perusvaiheet ja niihin liittyvät erityishuomiot selkiytyivät, ja tätä kautta oma aineenhallinta vahvistui. Oman prosessin myötä oppi kiinnittämään huomioita etenkin sellaisiin vaiheisiin, jotka saattavat olla kriittisiä oppilaiden työskentelyssä.  

Hankin prosessin aikana itsenäisesti tietoa. Esimerkiksi taskun ja helman ompelussa käytin apuna Hyvä Sauma -oppikirjaa ja Käspaikan nettisivuja. Helman ompelemiseen etsin ohjeita myös Suuri Käsityö-lehdestä. Myös opettajalta sain vinkkejä ja apua työskentelyn aikana. Pyrin prosessin aikana miettimään myös vaihtoehtoisia ratkaisuja. Vaikka Burda-lehdestä (7/2011) löytyikin ohjeet mekon ompeluun, laadin itse työvaiheiden järjestyksen. Osa ompeluratkaisuista, esimerkiksi hihansuiden ja kaula-aukon ratkaisut, poikkesivatkin lehden ohjeista.

Ompelutekniset kohdat onnistuivat pääosin hyvin. Ennen prosessin aloittamista en olisi uskonut käyttäväni näin paljon käsin ompelua. Opettajan ehdotuksesta ompelin etuhalkion nauhan viimeistelyn käsin ja totesin ratkaisun olevan hyvä ja paljon siistimpi kuin koneella ommellessa. Samaa ratkaisua sovelsin myös hihansuiden ja pääntien huolittelussa. Vaatteesta tuli käyttökelpoinen. Kangasvalintaan olin erittäin tyytyväinen, vaikka se välillä aiheuttikin liukkautensa ja ohuen laatunsa vuoksi hieman haasteita. 

Pukeutumisen Tie -tehtävät

Värikollaasi lempivaatteistani.

.

Kuvallinen analyysi tietyn ryhmän tyylistä: HIPSTERIT

 

Kuva valmiista vaatteesta

 

KSP3.3 Lankatekniikat

Virkkauksen opettaminen ja kriittiset kohdat

Virkkaus voi olla monelle oppilaalle tuttu juttu jo ennen koulun alkua. Jotkut ovat saattaneet virkata kotona tai esimerkiksi eskarissa. Kun virkkausta lähdetään opettamaan, on otettava huomioon oppilaiden hienomotoriset taidot. Virkkaus vaatii oppilailta jonkin verran hienomotorisia valmiuksia ja keskittymiskykyä. Mielestäni liikkeelle kannattaa lähteä yksinkertaisesta sormivirkkauksesta. Kun tämä tekniikka on hallussa, voidaan siirtyä käyttämään koukkua. Sormivirkkausta lähtisin opettamaan jo ekaluokkalaisille. 

Toisella luokalla voidaan opetella virkkaamaan koukulla. Ensimmäisillä luokilla voidaan mielestäni keskittyä ketjujen virkkaamiseen. Jo ketjuista voidaan tehdä ”oikeita töitä” tai niitä voidaan käyttää muiden töiden osana. Näin virkatut ketjut eivät jää pelkiksi langanpätkiksi, joille ei ole käyttöä. Erityisen hauskoja ideoita ketjuvirkkauksesta ovat sellaiset, jossa ensin virkataan pitkä pätkä, jonka jälkeen se käytetään jonkin kuvion täyttämiseen. 

Tässä esimerkki tarkoittamastani tekniikasta. Kuva on facebookin al-ku-o-pet-ta-jat-ryhmästä (lisääjä: Mari Kaunonen).

Kiinteät silmukat ja erikoissilmukat, kuten pylväät, ottaisin opetukseen mukaan vasta 3. ja 4. luokalla. Isoäidinneliötä voidaan harjoitella sitten, kun kiinteät silmukat ja pylväät osataan. Monimutkaisempia virkkausmalleja (esim. Ahvenanmaan nipukkaympyrä) ovat töitä, jotka soveltuvat alakoulun viimeisille luokille. 5.-6.-luokilla voidaan myös virkata kolmiulotteisia virkkuutöitä, esimerkiksi palloja tai eläinhahmoja.

Virkkauksen kriittiset kohtina pidän oikean virkkausotteen oppimista. Kun tämä omaksutaan jo varhain, helpottuu työskentely ja haastavampien tekniikoiden oppiminen. Lisäksi kriittistä on se, että oppilas alusta alkaen tunnistaisi sopivan langankireyden. Jos silmukoista tulee liian tiukkaa, työskentelystä tulee hankalaa. Jos silmukat taas jäävät liian löysiksi, ei jälki ole siistiä ja ne saattavat helposti myös pudota koukulta ja purkautua.

Neulonnan opettaminen ja kriittiset kohdat

Neulontaa opettaisin ensimmäisen kerran alakoulussa aikaisintaan neljännellä luokalla. Liikkeelle voidaan lähteä aloitussilmukasta, silmukoiden luomisesta sekä oikeista ja nurjista silmukoista. Ensimmäisten töiden tulee olla melko yksinkertaisia, sellaisia, joissa ei vaadita esimerkiksi kavennuksia tai lisäyksiä. Kun oppilaiden taitotaso nousee, kuten virkkauksessakin, voidaan edetä haastavampiin neulontapintoihin ja -muotoihin. Villasukan tai lapasen valmistus alakoulussa ei mielestäni ole välttämätöntä. Olisi kuitenkin hyvä, että näistä ainakin toinen tulisi esille yläkoulussa, mielellään molemmat. 

Kuten virkkauksessa, myös neulonnassa ensimmäinen kriittinen kohta on oikean neulontaotteen oppiminen. Neulonnassa erityistä haastetta tuo se, että käytössä on kaksi puikkoa ja lanka. Työvälineiden määrä vaikuttaa luonnollisesti niiden käytön hallitsemiseen. Tästä syystä en lähtisi neulomista kokeilemaan neljäsluokkalaisia nuorempien oppilaiden kanssa. Kriittistä on oppia oikeiden ja nurjien silmukoiden neulominen, sillä ne luovat pohjaa kaikelle myöhemmin tulevalle uudelle asialle. Oppilaan täytyy myös hahmottaa se, neulotaanko tasoneuleena vai suljettuna neuleena. Tämä vaikuttaa siihen, tehdäänkö työtä aina oikealta puolelta ja tarvitseeko työtä kääntää kerrosten välissä. Toisaalta tämä on melko yksinkertainen asia, jonka pystyy hahmottamaan puikkojen määrän perusteella.