Tarvittavat materiaalit ja työvälineet
Ristipistokirjontaa
voidaan tehdä joko kanavakankaalle tai palttinasidoksiselle kankaalle.
Tärkeintä on, että kangas on tasaista ja sen lankoja pystyy laskemaan helposti.
Jos haluaa tehdä ristipistokuvion kankaalle, jonka lankoja ei voi laskea,
täytyy apuna käyttää kanavakangasta. Langaksi ristipistotöihin sopivat
kirjontalangat, etenkin muliinilanka, josta erotetaan tarvittava määrä
säikeitä. Sopiva määrä on 2–3. Ristipistotöissä käytetään tylppää kanavaneulaa.
(Siirrettäessä kuvaa paksulle kankaalle, esimerkiksi farkulle, kanavakankaan
avulla voi joutua käyttämään terävää neulaa, jotta neula läpäisee kankaan.)
Kokemukset ja havainnot tekniikasta
Olen kokeillut
ristipistotekniikkaa jo alakoulussa ja lisäksi olen tehnyt muutamia
ristipistotöitä myös vapaa-ajalla. Aikaisemmin en ole kuitenkaan kokeillut
kuvion ”siirtämistä” kanavakankaan avulla, vaan olen tehnyt kuviot pelkästään
kanavakankaalle. Siksi odotin innolla näkeväni miten kyseinen tekniikka toimii.
Kanavakankaan avulla siirrettäessä käytin terävää neulaa, sillä tylppä neula ei
läpäissyt farkkukangasta. Terävää neulaa käyttäessä oli erityisen tärkeää olla
tarkkana, ettei neula läpäise kanavakankaan lankoja. Jos näin käy,
kanavakankaan purkaminen muuttuu hankalammaksi.
Ristipistokirjontaa voi
koulukäsityössä toteuttaa monipuolisemmin kuin mitä kuvitteleekaan. Ollessani
sijaisena alkuopetuksen yhdysluokalla, oppilaat tekivät ristipistoilla pienen
kirjonnan säkkikankaasta valmistettuihin äitienpäivätauluihin. Tekniikka
soveltuu siis myös alkuopetusikäisille. Mielestäni ristipistokirjontaa
kannattaa ainakin aluksi harjoitella kanavakankaalle, tai muulle selkeärakenteiselle
kankaalle (esim. säkkikangas), ja vasta mahdollisesti myöhemmin kokeilla kuvion
kirjomista pieniruutuiselle palttinasidoksiselle kankaalle tai kuvion
siirtämistä muulle kankaalle. Haastavimpia tekniikoita kannattaa toteuttaa
vasta 5. ja 6. luokalla.
Kriittiset vaiheet oppimisen ja opettamisen kannalta
Ristipistokirjonnan
opetuksessa kannattaa lähteä liikkeelle tekniikan perusasioista. Oppilaille
tulee näyttää, miten kuviot rakentuvat kankaalle, eli miten pistot ommellaan.
Ristipistokirjonnan opetuksessa olennaista on huomioida pistojärjestys. Aluksi
ommellaan pisto vasemmalta alhaalta ylös oikealle. Tämän jälkeen ommellaan
toinen pisto ”rastiksi”, eli oikealta alhaalta vasemmalle ylös. Yksittäiset
pistot ommellaan heti valmiiksi, mutta vaaka- ja pystysuorat rivit ommellaan siten,
että ensin tehdään kaikki yhdensuuntaiset pistot, jonka jälkeen ristikkäiset
pistot. Huomioitavaa on myös, että kirjomisessa ei kannata käyttää liian pitkää
lankaa, sillä se menee helposti solmuun.
Aiheen syntyminen ja suunnittelun lähtökohdat
Itse kirjoin monisteesta
löytyviä raitamalleja lisäksi löysin äitini kirjontakirjasta mallit mansikka-
ja saksi-kuvioita varten. Valmiita ristipistomalleja on olemassa paljon, mutta
olisi mielenkiintoista kokeilla kuvioiden suunnittelemista itse oppilaiden
kanssa. Ristipistokuvioita on helppo itse piirtää ruutupaperille, ruutuja
värittämällä. Pienten oppilaiden kanssa en lähtisi kuitenkaan itse suunnittelemaan
toteutettavia kuvioita. Isommat oppilaat voivat kokea itse suunnitteleman
kuvion mielekkäämmäksi toteuttaa kuin valmiin mallin toistamisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti